Kun tunturihiihto tuli tutuksi

Muutama rivi siitä, miten minusta tuli tunturihiihtäjä.

Hiihtäminen ja suksivalinnat

Vuoden 2020 maaliskuu taisi mullistaa monella tapaa elämää - myös urheilun osalta. Olin onnistunut välttelemään hiihtoa 20 vuotta 30 vuotisesta elämästäni. Hiihtointo ei ollut koskaan minun kohdalla syttynyt pohjoisesta asuinsijainnista huolimatta ja ainoat mukavat muistikuvat hiihtoon liittyen olivat vuoden -99 ensimmäisen luokan hiihtokilpailut. Niitä varten harjoiteltiin isän valmennuksen alla kiertämällä iltaisin pimeässä hammasta purren Susivoudin kenttää ympäri. Rankan harjoittelun lopuksi huojennus oli suuri, kun 7- vuotiaan pienen hiihtäjän panostus palkittiin kultamitalilla ja mikä tärkeämpää, suklaalla. No, ne muut muistot ovatkin niitä lukuisia "käydäänpä jäällä vähän hiihtämässä" hiihtoretkiä, joita muistellessa mieleen palaa tunne siitä, kun jäinen sohjo kastelee ensin monon saavuttaen seuraavaksi sukan ja lopulta varpaat. Makkaranpaistopaikalla sitten kuivateltiin aina sukkia ja sulateltiin varpaita, että jaksaa sinnillä paluumatkan.

Näillä pohjilla koitti kuitenkin se maaliskuinen päivä, kun havahduin selailemasta erilaisia suksivaihtoehtoja. Lähtökohta ostointoon oli se, että olin viettänyt nyt enemmän aikaa metsissä myös talvisin ja vanhat lumikengät kaipasivat päivitystä. Tuli hommattua Altai Hok 125cm liukulumikengät - lyhyet ja leveät sukset kiinteillä karvoilla ja teräskantitkin reunoilla. Totesin ne erittäin toimiviksi metsäisissä ja tiheissä maastoissa. Niitä oli myös yhtä näppärä kuljetella autossa mitä lumikenkiä, kun ne sai nakattua yhtälailla takapenkille, jos koira oli peräkontissa.

Pian aloin kuitenkin viettää aikaa tunturimaisemissa ja siellä realisoitui nopeasti, ettei noista lyhyistä liukulumikengistä saanut tarpeeksi kantavuutta hangille. Mietin alkuun uusia pidempiä liukulumikenkiä, mutta koska liukulumikenkien siteet eivät antaneet enää tarpeeksi ohjattavuutta ja tulin aina tunturisuksien perässä holtittomasti suunta hukassa, päädyin nopeasti tunturisuksien hankinkaan.

Suksien hankinnassa yritin löytää suksen, joka olisi mahdollisimman monikäyttöinen eli toimisi hyvin tunturissa, mutta tarvittaessa mahtuisi myös latu-uraan. Pääosin hiihdot siis tapahtuvat avotunturissa, mutta kylältä tunturiin on matkattava aina menopaluu joko kelkkauraa tai latua pitkin. Päädyin Madshussin panorama M62 suksiin, mutta eihän ne sinne latu-uraan sitten mahtuneetkaan. Muuten olen edelleen todella tyytyväinen tähän suksivalintaan. Sukset ovat olleet kevyet, hyvin hiihdettävät, ohjautuvat ja pitokarvojenkin kanssa liukuvat hyvin loivaan alamäkeen verrattuna muihin tunturisuksiin. Ylämäkeen pito ei ole mielestäni ihan samalla tasolla kuin esimerkiksi Fischer Excursion 88 suksissa. Toisen pitokarvan kiinnike rikkoutui käytössä aika nopeasti muutaman hiihdon jälkeen, mutta en osaa sanoa oliko kyse ollut huonosti paikoillaan olevasta karvasta. Myöhemmin ongelma ei ole toistunut.

Siteiksi valikoitui Rottefellan back country -siteet ja helpolla "step in"-kiinnityksellä. Mietin aluksi manuaalista kiinnitystä, kun niitä olen enemmän muilla hiihtäjillä nähnyt. Halusin kuitenkin helppoutta ja hyvin on automaattisiteet toimineet. Kertaakaan ei ole jäätyneet tai muuta, vaikka umpista ja sohjoakin ovat kokeneet.

Jos vielä jotain mainitsen suksiin liittyen, niin on tullut myöhemmin vastaan puhetta suksien kanteista ja koirista. Teräskanteilla voi ilmeisesti saada ikävää vahinkoa aikaan koiran tassuille, jos tapahtuu yhteentörmäyksiä tai koira jää suksen alle. Omalla kohdalla koirat kulkevat vapaana mukana, eivätkä onneksi ole joutuneet törmäyksiin suksien kanssa, mutta tämä on syytä huomioida suksivalinnassa jos on tapana hiihdellä koiran kanssa.

Ympäristönä tunturit

Kuten alun lyhyestä johdatuksesta hiihtohistoriaan voi ymmärtää, ei minulla ole montaakaan vuotta kokemusta takana suksien päällä. En koe kertovani tunturihiihdosta syvällä rintaäänellä vaan enemmänkin aloittelevan tunturihiihtäjän ensikokemuksista.

Muutettuani Kilpisjärvelle, tunturiympäristöön alkoi toki tutustua vauhdilla myös sukset jaloissa ja lukuisia hiihtoreissuja on kertynyt muutaman vuoden ajalta. Suksien päällä tunturiin tutustuminen on hauskaa ja myös jännittävää. Hiihtoreitille voi halutessaan valita joko ylä- ja alamäkiä, tunturikoivikoita tai pitkää tasaista hiihtoa jäällä. Maasto antaa lukuisia vaihtoehtoja, joista valita aina sopivin vaihtoehto sen päivän keliolosuhteille ja fiilikselle.

Kilpisjärvellä ei ole ylläpidettyjä latuja koko talvea vaan ainoastaan kevätviikoilla. Jos hiihtämään aikoo muuhun aikaan, täytyy kulkea kelkkauria, hiihtäjien tekemiä hiihtouria tai umpista pitkin. Tällöin on tärkeää pysyä ajan tasalla siitä, missä kohti karttaa etenee tai pysyä tutuissa maastoissa. Usein talven ensimmäisten kuukausien aikaan hanki on vielä pehmeää, eikä lumipeitteen alla olevia maastonmuotoja, jokiuomia tai muita vetisiä paikkoja erota ennen kuin suksi uppoaa. Usein suksien pohjat saavat myös tuta kivikkoisen maapohjan umpisessa. Tunturihiihto on siis talven ensimmäisinä kuukausina raskasta vaihtelevien lumiolosuhteiden vuoksi ja hiihtoa helpottaa paljon se, että tuntee alueen. Kuljen usein omia jälkiä useampaan kertaan tai teen niihin lisälenkkejä. Ja aina jos ei maita hiihdot tunturissa umpisessa, voi valita hiihdot järven jäällä joko Kilpisjärvellä tai esimerkiksi Tsahkaljärvellä. Tsahkaljärven laavulla on mukava pistäytyä paistamassa makkarat tai vain juomassa lämmintä mehua.

Kevätkeleillä aurinko paistaa, hanki kantaa ja suksi kulkee. Hiihtää voi käytännössä missä vain, kun hankikanto antaa äärettömät mahdollisuudet. Aurinko lämmittää niin, että takki ja villapaita voi olla aivan liikaa ja repusta on aika ajoin kaivettava juotavaa ja aurinkorasvapurkkia esiin. Myös riekot ja kiirunat ovat kevättä kohti aktiivisempia, rohkeampia ja kesympiä. Kevätsoitimen aikaan koiraat nauraa räkättelevät ja niitä jää mielellään kuvailemaan ja seuraamaan. Kevätpäivien vaihtoehtona on päämäärättömän kantohankihiihdon lisäksi pysytellä laduilla. Latujen kunto vaihtelee, kun tunturituulet pyyhkivät välillä huolella latuja pitkin niin että osuuksia katoaa miltei näkyvistä. Hiihtää voi esimerkiksi Saanatunturin ympäri pysähtyen välillä Saanajärven kodalle tulistelemaan. Toinen kiva pysähdyspaikka tuon latureitin "varrella" on Retkeilykeskus eli Retku Saanatunturin juurella Kilpisjärven rannalla. Lyhyempää hiihtolenkkiä kaivatessa voi lähteä kiertämään kylältä Tsahkaljärven lenkin. Sen päätepisteet ovat luontotalon parkkipaikalla sekä K-market Kilpishallin kupeessa. Sitten taas jos haluaa hiihtää tasamaastoa, kannattaa valita Salmivaaran ympäri kulkeva hiihtolenkki. Hiihtolatujen tilanteen voi tarkistaa infoGIS sivulta.

Jos minulta kysyttäisiin, että patikoinko vai suksinko mieluummin, en osaisi vastata. Niin hurahtanut sitä on nyt hiihtoon.. tai no en varsinaisesti hiihtoon vaan nimenomaan tunturihiihtoon. Latuja käytän enemmän siirtymiin, en hiihdä niillä niin sanotusti "kilometrejä".

Haluan vielä tähän loppuun mainita, että tämä teksti ei sisällä sää-, hiihto-olosuhteiden tai tarkempien varusteiden läpikäymistä. Jokaisella tunturiin suksilla lähtevällä täytyy olla ymmärrys siitä, miten sää voi muuttua siellä lyhyessä ajassa ja mukana täytyy olla varusteet selviytyä vallitsevissa olosuhteissa. Tunturissa avun saanti kestää.