Varangin niemimaa

Lähdettiin matkaan aikaisin aamusta, eikä matka-aikaa tuhlattu turhiin pysähdyksiin. Autokin hörppi mutkaisella tiellä osansa aamukahvista. Ensin ajettiin Tenon vartta Tana Bruhun ja sieltä otettiin suunta Varangin niemimaan itäosiin. Keli oli ollut koko ajopäivän sateinen ja niemimaalle päästyämme pilvet alkoivat todella roikkua lähempänä maanpintaa. Nessebyn kylän kohdalla, Bergebyelvan sillalla, oli harmaasta kelistä huolimatta paljon kalastajia. Kaksi kalamiestä kävelivät siltaa pitkin kannatellen molemmissa käsissään kyttyrälohia. Ensimmäiset kyttyrät jättivät jälkensä muistikortin sijaan verkkokalvoille. 

Matka jatkui Nessebyn sekä Annijoen kylien ohi Vesisaaren kaupunkiin ja ripeästi sujuneen ajomatkan ansiosta ehdimme vielä iltapäivävierailulle Ruijan kveenimuseoon. Museo on yksi Varangin museon kolmesta osastosta. Ruijan kveenimuseossa syvennytään kveenien eli norjansuomalaisten historiaan ja kulttuuriin. Näyttely sisälsi vanhoja valokuvia alueilta, kerrontaa alueen kulttuurista ja historiasta sekä henkilöhaastatteluja historiasta nykypäivään. Näyttely ei ollut kovin suuri ja sen ehti hyvin käydä parin tunnin aikana. Kveenit ovat siis Pohjois-Norjan suomalaisperäistä väestöä. Kotoa kiven heiton päässä, Yykeänperän kylässä,  opastetuissa kohteissa käytetään usein myös kveenin kieltä. Kveeneistä oli siis tullut luettua tästä syystä jo aiemmin, eikä näyttelystä juuri irronnut uutta tietoa, mutta paikka oli mukava iltapäiväkohde pitkän ajomatkan päätteeksi.

Museovierailun jälkeen palasimme majatalo Jakobselv Kaiaan Annijoelle. Tästä suuret suositukset, jos näiltä seuduilta mielii majapaikkaa. Paikka oli kalastajien suosiossa oleva hyvin lämminhenkinen majatalo, jossa muiden vieraiden kanssa jutustelu tuntui luontevalta vähän introvertillekin luonteelle. Eräs vanhempi kalamies kertoi käyneensä lohenpyynnissä Annijoella pari viikkoa vuosittain jo 90-luvulta saakka. Toiset taas kertoivat olevansa toista kertaa näillä kalapaikoilla. He konkoilivat huoneistaan illan hämärtyessä ja kertoivat kalastavansa käännetyllä vuorokausirytmillä. Meille liikeni myös jonkin verran tietoa alueen kalapaikoista ja lajikirjosta. Sen verran, että lohikuume alkoi nousta ja suunnitelmat seuraavan kesän lohilomista alkoivat kehkeytyä.  

Sitten tieto lintuinfluenssan nopeasta leviämisestä Varangin niemimaalla saavutti meidät. Ikkunasta näkyvät vaaleat mytyt ymmärrettiin kuolleiksi linnuiksi ja Norjan paikallisuutisissa varoiteltiin viruksen vaaroista. Iltakävely jäi kovin lyhyeksi, kun linnunraadoista ei tullut loppua ja tästä johtuen matkasuunnitelmatkin alkoivat muuttaa muotoaan. Seuraavan päivän odotettu Hornøyan lintusaaren vierailu päätettiin jättää väliin ja myös tulevan yön majoitus Vuoreijasta peruttiin. 

Seuraavana päivänä istuttiin paljon autossa ja katseltiin sieltä käsin maisemia. Ajettiin Hamningbergiin vievää maisematietä edestakaisin, poikettiin mutka Vuoreijassa ja sieltä suunnattiin niemen länsipuolelle, Berlevågiin, pakoon virusta. Matkattiin aavemaisessa maisemassa. Usva roikkui matalalla ja välillä näkyvyys oli todella rajallinen. Kalliot nousivat pystysuorina rannasta ja ranta kuohuissa näkyi karimetsojen pieniä yhdyskuntia. Mustat suuret petolinnut lekottelivat siipiään rantakallioilla. Matkan aikana nähtiin myös useita merikotkia. Tuntui tosi surulliselta arvuutella, kuinka moni niistä olisi hengissä vielä seuraavana kesänä.

Yksittäisiä kuolleita pikkukajavia ei päästy pakoon Berlevågissakaan ja ihasteltiin valkoisia hiekkarantoja kauempaa turvaetäisyyden päästä. Päätettiin jättää Varangin niemimaa tältä erää ja palata takaisin, kun aika olisi parempi. Aina reissusuunnitelmat eivät toteudu kuin on suunniteltu. 

Nähtiin kuitenkin koko Varangin niemimaa ensisilmäykseltä. Nähtiin kylät, lohijoet, jyrkät kalliomaisemat ja laajat tunturiylängöt. Saatiin kokonaiskuva siitä, millainen paikka Varangin niemimaa on. Nyt sinne on hyvä palata tutustumaan alueisiin pala kerrallaan. Suunnitteilla on ainakin uusi yritys lintusaarelle sekä lohenpyyntireissut muutamallekin eri joelle.